Saariston kitespotit: Sandö, Kemiönsaari

Saariston kitespotit: Sandö, Kemiönsaari

 

Saaristomeren kansallispuistossa sijaitsevan Sandön rannat sopivat kiteilyyn lähes kaikilla tuulensuunnilla. Vain suora länsituuli ei oikein kelpaa.

Sandöhön ei valitettavasti pääse julkisilla, toisin kuin Jurmoon. Sandö sijaitsee kuitenkin sisäsaaristossa ja mestoille pääsee pienelläkin veneellä tai kajakilla esimerkiksi Kirjaisten/Kemiönsaaren/Taalintehtaan alueilta. Saari soveltuu hyvin leiriytymiseen. Täällä saattaa kesäkaudella tavata muitakin kiteilijöitä.

Puolet saaresta (koilispuolisko) on hiekkarantaa. Lounaispuolisko on kivikkoa. Ranta syvenee pääosin nopeasti, mutta karttaan merkitty matala (seisomasyvyinen) lahti käy pohjoisen puoleisilla tuulilla kohtuullisen hyvin myös aloittelijoille (varo kuitenkin satunnaisia kiviä).

Sandön itäniemi taas jatkuu kapeana hiekkavanana pitkälle mereen. Jos mukana on pelastusoperaatioon sopiva vene ja/tai tarpeeksi uskallusta, niin niemi muodostaa suojan puolelle aivan täydellisen flätin… 

Karhuherran seurue seikkailee Sandössä myös viime kesänä 2016 kuvatulla videoklipillä.

Näkymä Sandön itäkärjestä saaren suuntaan

s/y Sylvia ankkurissa koilispoukamassa ja kiterojut jollassa

Sandön itäkärki

Koilispoukama, mothership eli s/y Sylvia ankkurissa

ACCESS-ASIAT / KÄYTTÄYTYMINEN
Sandön hiekkarannat ovat paikallisten ja mökkiläisten suosiossa erityisesti aurinkoisina kesäpäivinä. Lapsiperheitä voi olla useampi paikalla. Ei kande säikytellä ketään turhaan.

KULKUVÄLINEET, ANKKUROINTI, RANTAUTUMINEN
Paikalle pääsee vain omalla veneellä. Moottoriveneen saa rantaan. Isommalla syväyksellä varustetut veneet ankkuriin tuulesta riippuen joko etelä- tai pohjoispuolelle saarta ja jollalla maihin. Kovalla itätuulella hyvän ankkuripaikan löytäminen purjeveneelle on vaikeaa. Hyvä ankkurointipohja.

MUUTA
WC löytyy nuotiopaikan vierestä. Nuotiopaikalla on yleensä puita.

LINKIT
Karhuherra ja kaverit saaristossa – video
Sandö – saaristomeren kansallispuisto 
Saariston kitespotit: Jurmo

 

Share This

1 comment

  1. Pingback: Saariston kitespotit: Norra Sandön – Pellinki – karhumur

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *