~Täydellinen kiteiltapäivä

~Täydellinen kiteiltapäivä

Onnistunut leijapäivä osui sattumalta kohdalle eilen, kun yritimme lähteä Norjan puolelle laskuhommiin. Moottorikelkkakyyti laskupaikoille päättyi kuitenkin yllättäen, kun kulkuvälineeseen ilmaantui matkalla pieniä teknisiä ongelmia. Paikalle sattui omilla kelkoillaan onneksi parivaljakko ystävällisiä isäntiä. Heidän vinkeillään oma kelkkamme saatiin sellaiseen kuntoon, että sen sai ajettua takaisin korjattavaksi.

Tämä kelkkaongelma oli harmillinen takaisku, sillä lumi oli näyttänyt useimmilla seinillä todella hyvältä ja sää oli täydellinen. Seisoskelimme Norjan ja Suomen välisen rajan parkkipaikalla miettien seuraavaa peliliikettä. Laskuseura, eli Ville ja Veikko, päättivät tämän yllättävän vastoinkäymisen jälkeen ottaa korvaavaksi laskukohteeksi Saanan eteläseinän. Minä taas vainusin tuulen olevan oikein sopiva, ja leijakin oli valmiiksi mukana. Suunnitelma oli siis pian tehty. Veikko ajaisi auton Kilpisjärvelle, ja minä selviytyisin sinne jotenkin omin avuin. Päivästä olikin kehkeytymässä mukava seikkailu.


Summittainen reitti kokonaisuudessaan

Läksin leijan voimin matkaan joskus yhden aikaan. En tehnyt mitään tarkempaa suunnitelmaa, mutta pian olinkin ekan tunturin, Goallarrassan, päällä.  Matkalla silmäilin sieltä alas tulevaa kurun tapaista uomaa, josko sen kävisi laskemassa. Lumi näytti kuitenkin tuulen pakkaamalta. En siis jaksanut ottaa toppiin saapuessani leijaa alas. Ekat 450 vertikaalimetriä ja 4 km etäisyyttä oli hiihdetty. Aikaa kului 20 minuuttia. Leijahiihto on aivan naurettavaa hommaa, kun olosuhteet ja maasto sattuu kohdalleen.

Jatkoin matkaa suoraan etelään ja edessä olivat rajamuodollisuudet, eli paluu Suomen puolelle. Rajan tuntumassa menee poroaita, joka saattaa joskus tuottaa ylimääräistä säätöä. Ainakin tänä talvena lunta on kuitenkin niin paljon, että useasta kohti pääsee yli ihan sukset jalassa. 

Ajattelin ottaa kohteeksi Iso-Mallan. Goallarrassan ja Iso-Mallan välisessä solassa ei kovin paljoa tuullut, mutta löysin kuitenkin sopivan paikan ja pääsin nousemaan Mallan koilisseinää. Lumi oli aivan täydellistä. Päätin, että lasken joiltain näiltä tienoilta ainakin kerran alas ilman leijaa. 

Tuuli oli Iso-Mallan päällä aika navakka. Otin leijan alas huipulla, ja sain proseduurin päätökseen tällä kertaa ilman suurempaa säätöä. Leijan lasku kovassa tuulessa yksin on aika haastava homma, jos lopputulokseksi ei halua sotkussa olevia leijanaruja. Itse mäen lasku taasen oli todella hyvä lojottelu. Ei siis ihan niin jyrkkää, että reppuun killumaan jääneelle jäähakulle olisi tällä kertaa löytynyt käyttöä 😉.

Iso-Mallan huipulla, taustalla Saana

Osa laskusta Iso-Mallalta. Suomibaanaksi oikein mainio!

Lähtövalmiudessa Iso-Mallan alla, takana näkyykin Pikku-Malla

Otin leijan taas ylös Iso-Mallan alapuolelta ja lähdin matkaan. Seuraavana vuorossa oli Pikku-Malla, mutta siinä välissä kävin maisemapaikalta tarkastamassa paikallisen nähtävyyden, Kitsiputouksen. Oli kiva. Pikku-Mallallekin mennessä lumi oli aivan täydellistä, joka paikassa 10-15 cm pehmeää kovan kuoren päällä. Otin leijan taas alas Pikku-Mallan päällä, ja räpsäisin kännykällä pakolliset kuvat.

Näkymä Pikku-Mallalta Kilpisjärvelle päin. Sää suosii! Kuvan aivan oikeassa reunassa seuraava kohde, Guolbanoaivi.

Sitten laskureittiä etsimään Pikku-Mallan eteläseinältä. Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että en ole tätä Käsivarren klassikkoa aiemmin laskenut. Yläosassa on pieni avoin kenttä, ja alhaalla Käsivarren Lapin lähes ainoa ”metsälasku” (lue: risukko). Toiveena oli, että aurinko olisi ehtinyt lämmittää lumen avoimelta yläseinältä mukavaksi firniksi. Laskun aikana löysin yläosasta kuitenkin kovaa korppua, keskivaiheilta sitä toivottua firniä ja alhaalta loskaa. Risukko osoittautuikin hauskaksi laskettavaksi.

Laskun jälkeen Kilpisjärven jäälle hiihdeltyäni katselin kelloa ja totesin päivää olevan jäljellä vielä kuinka. Laskin repussa olevat eväät: tuloksena noin 10 kuivattua karpaloa ja 1 Pirkka-myslipatukka. Tuo jälkimmäinen on muuten hiton huono hiihtoeväs, jäätyy kivikovaksi. 

Repun antimista inspiroituneena päätin suunnata Kilpisjärven länsilaidalle, josta pääsisin Ruotsin puolen tuntureille. Perhanan Pikku-Malla valitettavasti vain varjosti tuulta niin, että lähdöstä ei meinannut tulla mitään, kun leija ei tahtonut nousta ilmaan. Olisi kannattanut hiihtää vaikka sata metriä kauemmaksi tuulensuojasta ennen leijan rikaamista. Pienen taistelun jälkeen homma kuitenkin onnistui, ja ajelin Kilpisjärven West Beachille laskemaan leijan. Söin 5 kuivattua karpaloa, laitoin nousukarvat suksiin ja lähdin läpsyttelemään puurajaa kohti. Ruotsin puolelle mennessä selätin jälleen yhden poroaidan (porojen maahanmuutto- ja aitapolitiikka noudattelevat näköjään trumppilaista linjaa).

Matkalla Guolbanoaivin puurajaan, suoraan takana Iso-Malla

Puurajassa sain leijan vaivoin ylös ja nitkuttelin Gualbanoaivin päälle. Sieltä avautuu länteen päin mykistävä näkyvä Duoibalin ylängölle. Tuulta tuntui olevan taas enemmän ja koko ylänkö oli samettisen lumikerroksen peittämä. Innostuin ehkä vähän liikaakin ja lähdin vetämään sivutuulessa länteen päin parille ylängön huipuista. Kun olin sen verran pitkällä, että Pältsa alkoi valtaamaan näköpiiriä ja Duoibalin ylängön takana oleva Bealcanin laakso avautui eteeni, niin ryhdyin miettimään takaisin kääntymistä. Vaikkapa varusterikon sattuessa hiihtomatka Kilpisjärvelle olisi pitkä. Kilpisjärvi-Halti-karttanikaan ei enää tätä seutua ihan kattanut…

Duoibalin ylänkö, takana Ruotsin suurtunturit

Loppumatkasta ei ole paljoa kerrottavaa. Huristelin Kilpisjärven kylää kohti Ruotsin puolen tunturijonoa pitkin niin lähelle Kilpisjärven rantaa kuin vain pystyin. Otin leijan alas tunturikoivikon reunalla ja söin loput ”eväät”.  Hiihtelin loivassa alamäessä alas järven rantaan. Tämän jälkeen Kilpisjärven kylän lihapatoja ja minua erottivat enää järven ylitys ja puuttuva tuuli. Murtomaahiihto järven jäällä ei houkutellut, joten jäin toiveikkaana odottamaan tuulen heräämistä. Huomasin jo aiemmin, että tuuli oli kääntymässä, ehkäpä uudesta suunnasta tuleva tuuli vielä viriäisi. Ja niinhän siinä sitten kävikin, että puolen tunnin jälkeen sain leijan ilmaan. Tuuli oli kääntynyt lähes 180 astetta, ja luovin takaisin kylälle. 

Olisi mielenkiintoista tietää, että paljonko kuljettua matkaa tällaisena iltapäivän aikana kertyy. GPS:ää ei kuitenkaan repusta löydy, joten tieto jää kartalle piirreltyjen arvailujen varaan. Kuljettu taival oli ehkä ~50 kilometriä ja nousumetrejä kertyi ~2000. Jos edellisellä reissulla ei tuulet osunut kohdilleen, niin nyt osui. Seuraavalle kerralle parannettavaa jäi vain eväsosastolle!

 

 

 

Share This

1 comment

  1. juha lappalainen

    Terve,
    Oletko vielä maisemissa Kilpparilla ensi viikonloppuna? Suunnittelen sinne reissua pe-su ja varmaan tourailen järven läheisyydessä . Jos olis kaveri niin voisi tehdä pidemmänkin reissun jollekin autiotuvalle.
    T. Juha

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *